tiistai 21. tammikuuta 2014

uusi vuosi


Hei pitkästä aikaa! Blogi on ollut hiljaiselolla, koska olen ollut kiireinen enkä ole halunnut hukata hetkeäkään vain tietokoneella lorvailuun. Joulukuu pyrähti ohi ihan törkeen nopeasti, joulua odotin kovasti ja ihana se olikin ja uusi vuosi myös. Jouluahan täällä vietetään 25.päivä ja oli ihan hassua, että paketit avattiin aamulla ja 24.päivä oli ihan normi, käytiin puntilla ja syötiin peuraa (kuulostaapa karulta! mutta peuran liha on itseasiassa hyvää, paljon maukkaampaa kuin lammas). Joulun pöytä oli niin täynnä kaikkea, mutta kalkkuna on ehdottomasti mun suosikki. Pigs in blankets, brittien suosikit, (rasvasia nakkeja pekonin sisässä) eivät herättäneet mun ruokahalua ;) 26.päivä tehtiin pieni retki Shrewsburyyn, ihana kaupunki, jossa on uutta ja vanhaa tasapainoisesti. Charles Darwinin kotipaikka! Mun lempparikaupunki tällä hetkellä Iso-Britanniassa. Rakastan siellä olevaa suurta puistoa ja ihania vanhoja rakennuksia, mutta keskusta kuitenkin sisältää shoppailumestoja (New Look, HM, Next etc.). Käytiin myös elokuvissa katsomassa Secret Life of Walter Mitty, odotin tolta leffalta enemmän, joten se oli loppujenlopuks vähän pettymys... Uutena vuotena olin Birminghamissa, syötiin mahtavassa ravintolassa ja söin miekkakalaa(!) ja elämäni parasta suklaa fondantia <3 Käytiin myös maailmanpyörässä ja siellä hilluessa tuntui ihan epäuskoiselta olla täällä! Tuntui, että olin maailman huipulla, kuin loistavaa.

Nyt on vähän tultu alaspäin, olen lauantaista asti kärsinyt kovasta mahakivusta ja huonovointisuudesta. Tai oikeastaan sunnuntaina olo oli normaali, mutta eilen taas hirvittävä, tänään taas normaali ja toivon ettei huominen ole taas huono :S Viime viikolla meillä oli collegessa kokeet ja tämä viikko on ollut vähän niin kuin uuden jakson alku, en haluaisi missata uusien aiheiden aloitusta, mutta parempi ottaa rauhallisesti ja hoitaa keho kuntoon. Koeviikko oli yllättävän stressaava (kertasin kyllä joululomallakin melkein päivittäin edes vähäsen...), enkä usko että mitään huipputuloksia sieltä tulee, mutta ainakin kokemusta englantilaisista kokeista.

Tekstin kirjoittaminen tuntuu nyt tosi kökköseltä, eilen juttelin äidin kanssa puhelimessa eikä suomen puhumisesta meinannu tulla mitään, ihan ärsytti kun kesti niin kauan muotoilla sanat ja lauseet suomeksi! Silti musta tuntuu, että vaikka oon ollu täällä jo 5 kuukautta en siltikään aina puhu kovin sujuvasti englantia ja välillä unohtelen ihan perussanoja. Mutta ehkä se vaan tuntuu siltä! All take care!

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

really looking forward to Christmas

Moikka taas pitkästä aikaa! Kaikkea ihastuttavaa ja kauhistuttavaakin on tapahtunut sitten viime postauksen, mutta tiivistettynä: kuukauden alkupuolella kärsin pahasti koti-ikävästä, ja sen takia unettomista öistä ja ruokahaluttomuudesta ja kaikki tuntui pahalta, vaikka fyysisesti kaikki oli hyvin. Henkisesti mulla oli tositosi rankkaa, mutta oikeesti asioiden puhuminen auttaa! Aluksi tuntui, etten jaksa tai pysty selittämään englanniksi mitä mun päässä pyörii ja mikä mua stressaa, mutta kun vain jatkoi yrittämistä ja sai olla kaikessa rauhassa murheet purkautuivat sykkyrästä ja mieli keveni. Sen jälkeen on ollut helpompaa elää taas päivä kerrallaan ja aika on kulunut hurjan nopeasti ja olen nukkunut paremmin ja oppinut taas arvostamaan pieniä iloja. Olen leiponut omenapiirakkaa, muffineita, kaurakeksejä ja tänään kolmen kuukauden kunniaksi aprikoosikakun, joka oli kehujen perusteella parasta mitä olen täällä ollessa loihtinut :) Kuvat ovat Birminghamin saksalaisilta joulumarkkinoilta, jossa olin Nonin, Julian, Laran ja Nieletin kanssa yhtenä lauantaina ja oli kyllä yksi parhaita päiviä täällä Englannissa <3 Koulussa menee hyvin, pudotin valokuvauksen, koska se aiheutti liikaa stressiä ja nyt mulla ei oo keskiviikkosin koulua, jeah!

lauantai 9. marraskuuta 2013

my mind in the rollercoaster





Hei vain! Päivittely on äärimmäisen epäaktiivista, pahoittelut siitä, mutta avaan koneen kotona ollessa tosi
harvoin (tyyliin kerran tai kaksi viikossa), koska sen kanssa säätäminen kestää niin kauan ja mun pitää käyttää läppäriä olohuoneessa, koska mun huoneessa nettitikku ei toimi. Lausehirvitys, mutta antaa olla. Tuntuu, että kaikki mitä yritän puhua kielestä riippumatta kuulostaa liian monimutkaiselta! Ihan hirmu paljon asioita on tapahtunut sitten viimeisen postauksen, koitan kasata tähän ydinkohdat: (<-tuli tosta sanasta mieleen vaan joku koiran kaluama ydinluu, mitä! :D)

Meillä oli mid-term vacation 28.10-1.11 ja kävin sen aikana Student Unionin järjestämällä retkellä Safari Parkiin. Mukana oli myös Noni, Julia ja Priya, matka kesti koululta vähän alle tunnin ja matkattiin sinne futikselta haisevilla minibusseilla. Safari Parkin idea on, että ajetaan alueiden läpi ja eläimet on siellä suht vapaasti, ei tietenkään niin kuin Afrikassa, mutta erilailla kuin eläintarhassa. Tykkäsin tosi paljon tästä ajelusta :) Sen jälkeen oli vielä aikaa hengata puiston muissa osissa, siellä oli huvipuistolaitteita ja turistishoppeja yms. Laitteet oli kuitenkin aika laimeita, retken pääpaino oli safari ajelussa ja eläimissä.

Kävin myös Cadbury Worldissa Nonin, Julian ja Jimmyn kanssa. Cadbury World on suklaatehdas Birminghamin osassa, Cadburyn suklaa on tosi suosittua täällä, niinkuin Fazer Suomessa. Siellä ei kuitenkaan ollut aikaa mättää suklaata niin paljon kuin napa vetää, saatiin 3 patukkaa ilmaiseksi ja yksi pikkuinen kuppi sulaa suklaata. Muuten kierros oli mielenkiintoisempi kuin Suomessa, nähtiin tuotantolinjat ja erilaisia lyhytelokuvia ja pieni ajelu psykedeelisessä kahvipapumaailmassa (tuli vahvasti Jali ja suklaatehdas-fiilis). Syötiin Birminghamissa italialaisessa ravintolassa, otin parsakeittoa ja se tarjottiin leivän kanssa, jonka maku mätsäsi ihan loistavasti keiton kanssa!

Lomalla kävin myös Bridgnorth-nimisessä todella vanhassa englantilaisessa kylässä Jimmyn kanssa. Autolla sinne kesti n. 20 minuuttia. Se oli sellainen extemporee-retki salitreenin jälkeen, kun ei ollut mitään tekemistä/suunnitelmia, mutta todellakin toteuttamisen arvoinen, rakastuin tohon kylään! Rakennukset oli niin kauniita ja löydettiin ihan sika sulonen teehuone, se oli kuin sadusta! Olen käynyt muutaman kerran myös golfaamassa, se on ihanaa silloin kun on hyvä ja raikas ilma. Salilla käyn 3-4 kertaa viikossa, lisäksi zumbassa, boxercisessa ja koripalloa pelaan koululla perjantaisin.

Tämä viikko on ollut koulua taas. Mielialat on rullaillu ääripäästä toiseen ja oon ollu parina päivänä ihan pohjilla. Mikään ei oo tuntunu miltään ja kaikki mitä oon halunnut on pääsy kotiin Suomeen, vaikka kaikki täällä on ollut hyvin! Se on vaan ollut mun oman pään sisällä. Ajattelen liikaa asioita eteenpäin ja sressaan turhasta, en ole pystynyt nukkumaan ja olen ollut väsynyt ja ruokahaluton. Tämän takia olen ollut surullinen ja palellut koko ajan ja sääkin on ollut harmaa, kylmä ja sateinen. Olen kuitenkin jutellut erityisesti Jimmyn kanssa ja eilen Nieletin kanssa ja eilen mun päässä aukeni lukkoja. Syötiin italialaisessa ravintolassa, tilasin pitsaa ja söin myös loput Nieletin pastasta, joka oli muuten ihan parasta pastaa ikinä (simpukoita ja katkarapuja ja parmesanjuustoa!!). Yleensä en edes tykkää pastasta, hah! Siihen ravintolaan mennään varmasti uudestaan. Nukuin parhaat yöunet pitkään, tänään treeni boxercisessa ja kuntosalilla tuntui upealta ja olo vahvalta ja illalla olen menossa ajamaan kartinkia, koska on Nonin synttärit! Jos ei välillä käy pohjamudissa, ei osaa arvostaa hyviä asioita. Tää tekee mut vahvaksi ja opin uusia asioita itsestäni päivä päivältä, pitää vaan muistaa elää hetkessä eikä stressata turhasta! Oikeestaan on tosi rikastuttavaa, että tunnen iloa/surua/masennusta/riemua/onnea paljon voimakkaammin kuin ennen :) Mulla on vieläkin kaikkia juttuja, mitä en tähän postaukseen enää jaksa mahduttaa, mutta koitan kertoilla niistä vähän nopeammin kuin mitä edellisestä postauksesta on kulunut.

Tää postaus on kyllä semmonen sekasotku, mutta mitäpä tuosta! Kysyä saa ja pitää jos jotain meni ohi :)

lauantai 5. lokakuuta 2013

time flies


Moikka! Päivät on kulunu ihan hurjan nopeesti ja edellisestä postauksesta onkin jo aikaa. Päivittäminen vaan on niin hidasta tällä miniläppärillä ja nettitikulla, mutta kerrottavaa kyllä riittää. Aloitetaan vaikka koulusta:

Koulu alkaa kolmena päivänä 8.45 ja kahtena vasta lounasaikaan 12.05, mutta menen koululle aikaisemmin tekemään läksyjä, sillä "vapaat" tunnit on tarkoitettu itsenäiselle opiskelulle. Mulla on neljää ainetta: biologiaa, historiaa, matikkaa ja valokuvausta. Neljä ainetta kuulostaa helpolta, mutta tosiasiassa koulu on täällä paljon työläämpää kuin Suomessa. Jokaista ainetta on kolmesti viikossa ja oppitunti kestää 1.5h. Historiassa mulla on kaksi opettajaa, samoin bilsassa. Matikassa ja valokuvauksessa on sama joka tunnilla. Jokaiselta tunnilta tulee läksyjä, jotka pitää suorittaa joko seuraavalle tunnille tai viikon päästä olevalle tunnille. Opettaja kerää joka tunti kotiläksyt ja palauttaa edelliset arvosanan kera, arvosanat kirjataan nettiin yhteen ohjelmaan ja jos ei mene tarpeeksi hyvin joutuu puhutteluun. Samoin kolmesta myöhästymisestä saa rangaistuksen tai liian useasta poissaolosta ilman syytä.

Bilsa on tosi erilaista kuin Suomessa, tehdään kerran tai kahdesti viikossa kokeita, nyt käsitellään soluja toisen opettajan kanssa ja entsyymejä toisen kanssa. Ollaan otettu näytteet eläin/kasvi/bakteerisoluista ja sitten tutkittu valomikroskoopilla ja piirretty kuvat mitä ollaan nähty. Entsyymien kanssa ollaan tutkittu miten lämpötila ja substraattikonsentraatio vaikuttaa reaktionopeuteen ja sen jälkeen meidän on pitänyt laatia taulukko, piirtää käyrä tietojen perusteella ja vastata kysymyksiin kirjallisesti.

Historia on kaikkein vaikeinta, olin jo vähän epätoivoinen ja harkitsin sen pudottamista, mutta sitten onnistuinkin oivaltamaan mitä 12 pisteen esseeseen vaaditaan. 12 mark question tarkoittaa esseetä, johon on 12 minuuttia aikaa ja se arvostellaan 1-12, normaalisti olen saanut 6/12 = D eli ei hyvä, mutta nyt opettaja on tajunnut, että on järkevämpää ensin harjoitella ja sitten lyhentää aikaa pikku hiljaa, sain 10/12 = B :) Historia on tosi mielenkiintoista, mutta myös työlästä.

Matikka on mukavaa vaihtelua, koska koko ajan täällä pitää keskittyä puhumaan ja ymmärtämään englantia niin matikassa on numeroita ja erilaista ajattelua. Nyt tosin on menty vähän pulmallisempiin laskuihin ja koska täällä ei ole MAOLia kaavat pitää muistaa oikeasti, auts. Mutta harjoittelu tekee mestarin, niinhän sitä sanotaan ;)

Valokuvaus on mukavaa, vaikkakin meidän pitää tehdä ihan hirveästi töitä sketchbookiin. Sinne pitää selittää kaikki tekniikat mitä opettaja meille tunnilla kertoo, valita omista kuvista esimerkit, etsiä netistä valokuvaajia, jotka käyttävät kyseistä tekniikkaa ja lisäksi saadaan kotiläksyksi viikoittain kolme valokuvajaa joiden valokuvista pitää valita yksi ja tehdä siitä analyysi. Mun sketchbook on aika pahasti jäljessä aikataulusta, luulenpa, että tänä viikonloppuna pitää vähän työstää sitä.

Taidan suosiolla tehdä toisen postauksen muista jutuista kuin koulusta, sillä tämä on paisunut jo aika pitkäksi :) Toiveita postausaiheista saa myös esittää, koitan kirjoitella silloin, kun mulla on aikaa ja jaksamista taistella tän koneen kanssa! Valokuvat on koulussa valokuvaustunnilla otettuja, koska mun omassa kamerassa on vain yhden Wolverhampton-päivän kuvat enkä jaksa siirtää niitä...

tiistai 17. syyskuuta 2013

paljon uutta

Heippa! Paljon on tapahtunut sitten edellisen postauksen, mutta aloitetaan suurimmasta. Host-perheeni vaihtui, en halua täällä jakaa tarkempia syitä, mutta kaikki on kunnossa nyt. Asun aika kaukana koulusta, bussimatkassa kestää n. 1,5 h ruuhkista ja ajankohdasta riippuen. Olen kuitenkin ruvennut jollain tapaa tykkäämään tästä bussimatkasta :) Menen siis kahdella eri bussilla ja niiden aikataulut ei aina ihan täsmää, joudun siis odottelemaan Wolverhamptonissa jonkun aikaa. Olen tutustunut täällä uudessa kodissa uusiin ihmisiin ja tähän kylään, jossa ollaan tosi läheisiä. Kylä on oikein englantilainen ja sunnuntaina kävin pienessä kirkossa, joka oli ihastuttava. Meno oli todella positiivista, minut otettiin innolla mukaan ja papilla oli mahtava aksentti. Olen käynyt pitkillä kävelyillä, jotta opin tuntemaan paikat. Asun siis vanhan rouvan luona ja täällä asuu myös kiinalainen mies lokakuun loppuun asti. Lisäksi täällä on iso porukka nuoria iltaisin, host-äitini lapsenlapsi ja hänen kaverinsa. Pelaamme usein pokeria (tietenkin ilman rahaa) ja olen jo voittanut kerran ;)

Koulu ei tosiaankaan ole niin helppoa kuin luulin, mutta onneksi ihmiset siellä haluavat auttaa ja saan tukea englannin kieleen, koska kotiläksyjen tekeminen on välillä tosi vaikeaa, jos ei ymmärrä edes kysymystä. Mutta enköhän mä kehity tässä ajan kuluessa, joka päivä opin uusia sanoja tai kuinka jokin sana lausutaan niin että muutkin ymmärtää mitä tarkoitan.

lauantai 7. syyskuuta 2013

few days

Heipsan! Nyt tulee aika sekalainen arsenaali näitä kuvia, mutta koitin laittaa tähän niitä mitä en aikaisemmin ole syystä tai toisesta saanut postattua. Tosin en kyllä ole uusia kuvia ottanutkaan kameralla tässä muutaman päivän aikana.

Sää on ollut ihanan lämmin ja aurinkoinen eiliseen asti. Eilen herättiin ensimmäiseen vesisateeseen täällä olon aikana ja ilma oli hirmu kylmä. Villapaitaa ja tuulitakkia niskaan vaan. Myöhästyttiin eilen varmaan kaikista busseista joilla yritettiin mennä ja jäädyttiin Wolverhamptonissa. Yritettiin nimittäin illalla tehdä jotain muuta kuin tuijottaa telkkaa (joka on muuten täällä telly ;) kolme tuntia. Päätettiin mennä bussilla Wolverhamptoniin ja kahville, mutta mikään paikka ei ollut puoli kahdeksan aikaan enää auki, mitä ihmettä! Lopulta oltiin niin kylmissämme, että päädyttiin Mäkkäriin. Ja tosiaan Mäkkäri löytyisi myös täältä meidän Coseleysta. Eilen saatiin lukujärjestykset eikä meillä muuta koulua ollutkaan, joten käytiin shoppaamassa koulutarvikkeita. Sain myös puuttuvat "kesätehtävät" matikasta ja hissasta, pitäisi yrittää väsäillä ne jossain vaiheessa.

Torstaina oli todella väsyttävä, mutta mahtava päivä Alton Towersissa. Käytiin Nonin kanssa läpi kaikki hurjimmat laitteet joihin ehdittiin viiden tunnin aikana. Paras laite oli ehdottomasti tänä vuonna tullut Smiler, mutta oli sinne pitkä jonokin. Odotettiin 1h 15min! Mutta oli kyllä sen arvoista. En ees muista milloin olisin viimeksi ollut niin väsynyt kuin ton päivän jälkeen, sinniteltiin Julin kanssa valveilla puoli kymmeneen... ja herättiin kaheksalta seuraavana päivänä. Ihan makosat unet siis!

Koulussa pitää muuten olla aina tommonen henkilökortti kaulassa. Ensi viikolla ovet menee lukkoon ja tolla pääsee sisään. Lisäksi tossa on henkilökohtanen numero, jolla voi käyttää koulun Ipoint tietokoneita. Monista kaupoista (siis ihan perus vaate/kenkäkaupat) saa myös 10-20% alennusta näyttämällä opiskelijakorttia. Käytin tota hyödykseni vansseja ostaessa. Kotona ollaan iltaisin käyty perheen kanssa ulkoiluttamassa koiria n. 1,5h ja sitten möllötetty telkan ääressä kännykkää tuijotellen tai ihan vaan lahnaten. Tähän iltaohjelmaan kaipaisi jotain toimintaa, mutta ei me tiedetä mitä nuoret Englannissa tekee. Istuuks ne vaan kotona? Toisaalta ens viikolla alkaa oikeasti koulunkäynti, joten ainakin läksyihin menee aikaa. Nyt on kuitenkin vielä viikonloppu ja suunnitelmissa on uimahallilla käynti ja elokuviin meno :)

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

consseista vansseihin

Morjens! Koulua takana kolme päivää ja sunnuntaina oltiin Merry Hillissä Julin kanssa shoppailemassa. Koulu on nykyaikainen, koska se rakennettiin viime vuonna. Siellä on oikesti "älytaulut" mitkä piti Lyseossakin olla. Dudley Sixthissä alotti tänä vuonna n. 300 opiskelijaa, mutta koko collegen alueella on tuhansia opiskelijoita! Eli tosi iso systeemi. Eka päivä oli hirmu pitkä, lähettiin kouluun joskus 7.50 ja kotona oltiin kuuden aikoihin. Mikä väsymys! Eilinen suju jo paremmin, mutta tää päivä oli tappavan tylsä: oltiin vierailulla Wolverhamptonin yliopistolla ja ei paljon kuivempaa settiä ois voinu olla. Yksi opiskelija paasasi monta tuntia samoista asioista (miksi yliopisto, mitä aineita, rahat yms.). Huhhei. Mutta sen jälkeen Noni (tyttö ekassa kuvassa) näytti mulle ja Julille kauppoja Wolverhamptonissa ja ostettiin kenkiä :) Ostin harmaat vanssit ja pari paitaa. Mulla olis taas enemmänkin kuvia, mutta tällä kertaa koneesta loppuu akku eikä adapteri toimi joten... Mutta täällä on tähän mennessä ollu ihan hurjan hauskaa ja on niin hullua ajatella sitä että hei täällä mä asun! Host-äiti laittaa tosi hyvää ja terveellistä ruokaa ja kavereitakin on tullut! Huomenna mennään retkelle Alton Towersiin, se on iso huvipuisto! Tulee varmasti ihan loistava päivä, can´t wait!
Blogger Templates by Isnaini Dot Com. Powered by Blogger.